Verkko ja teologia -haaste

Mitä on ihmisyys?

Verkko ei tee uutta teologiaa, mutta verkko muuttaa meidän suhteemme toisiin ihmisiin. Teologian sanoituksen on oltava sellaista, että se on aidosti, lähellä ihmistä. Ehkä olemme ihmisyyden hävittäneet ajan saatossa etiketteihin, hierarkioihin ja sopimuksiin?

Jos ihmisyys ristiriitaisuuksineen otetaan todesta, ei voida laatia raportteja, jotka antavat tyhjenteviä vastauksia. Raamattu ristiriitaisuudessaan on yksi esimerkki elämän ja ihmisyyden ristiriitaisuuden todeksi ottamisessa. Siksi emme mekään antaneet tyhjentäviä vastauksia. Raportin kysymykset haastavat kirkon työntekijät miettimään ja pohtimaan ja olemaan aidosti läsnä, jokaisen ihmisen kanssa sekä tiedostamaan tämän maailman, jossa nyt elämme.

Raportin valmistumisen jälkeen toivottiin sen ratkaisevan mm. kenet työntekijä voi ottaa fb-kaverikseen? Minun kysymykseni on: tarvitsemmeko todella työryhmän pohtimaan, ketä kirkon työntekijä saa kutsua ystäväkseen, kenelle lähettää joulukortin, kenet kutsua luokseen kahville? Voidaanko tällaisiä ohjeita antaa? Kuka voi antaa ratkaisuja, jotka ovat kaikkialla kaikissa tilanteissa, kaikille ihmisille toimivia?

Raportin hengestä myös huolestuttiin. Oppia ei suinkaan julisteta turhaksi vaan haastetaan opin julistajat. Haaste sanoitetaan loppuraportissa näin:

Modernia apologiaa tarvitaan. Kirkon perinteiset vastaukset ovat nykyihmisen esittämiin kysymyksiin usein epätyydyttäviä. Katekismusta, oppia ja lakia siteeraamalla vastataan usein ohi. Tällöin ihmistä ja hänen kysymystään ei kohdata juuri siinä tilanteessa, jossa kysymys esitetään. Monelle ihmiselle kokemus siitä, että häntä aidosti kuullaan ja otetaan vakavasti, on evankeliumin julistusta.

Perinteinen työryhmä toimi facebookin julkisessa ryhmässä, kaikille avoimessa streematussa seminaarissa. Haastoimme teologiseen keskusteluun, vaikka sille ei rakenteita ollut. Työryhmätyöskentely on usein resurssoimatonta työaikaa ja teologia yliopistotiedettä. Raportti on haaste jatkotyöskentelylle ei lopputulos:

Kirkon tulisi olla läsnä elämän merkittävissä kysymyksissä antaen voimia ja eläen mukana eri vaiheissa. Jotta kirkko voisi olla läsnä elämän eri vaiheissa ja pohdinnoissa, tarvitaan kattavaa läsnäoloa verkossa. Miten saadaan kirkkoon rakenteita ja ihmisiä, jotka ymmärtävät verkkotyön tärkeyden ja pysyvät mukana muutoksissa? Miten kirkko voisi olla työpaikka, jossa osaajat haluavat olla ja saavat käyttää luovuuttaan? Miten kirkko voi olla tila, jossa kuka tahansa kokee itsensä ja etsintänsä tervetulleeksi?

Toivosin, että nämä kysymykset ovat avauksia uusille kysymyksille ja pohdinnoille, jotka vievät kirkkoa eteenpäin, lähemmäksi laumasta eksyneitä.

-Ulla Oinonen

P.s. Tähän blogitekstiin sain ideoita Kotimaa24:sta.

Maineenhallinta

Kirkko on Kristuksen ruumis. Kirkko on omiensa yhteisö, jossa jokaisella jäsenellä ja asialla on oma merkityksensä. Kirkon pää on Kristus ja kirkon ydintyö on Kristuksen, Sanan, esillä pitoa maailmassa, jotta ihmisillä olisi elämässään valo. Pää ei kuitenkaan kulje yksikseen minnekään, vaan sitä kannattelee koko muu ruumis. Kädet tekevät työtä ja jalat astuvat eteenpäin. Kristuksen käsinä toimivat työntekijät ja kristityt lähimmäisten parissa, auttaen, tukien, kuunnellen ja lohduttaen. Samat kädet myös kiittävät, rukoilevat ja iloitsevat yhdessä ihmisten kanssa.

Jalat astuvat eteenpäin. Ihmisen ja kirkonkin toiveikas päämäärä on tulevaisuus. Ei suinkaan menneisyys, vaikka välillä täytyy astua taaksepäin katsomaan oikeaa suuntaa. Jalat astuvat esteiden ylitse. Esteet ovat asioita, jotka estävät Jumalan valon esillä pitämisen. Ne ovat mainetahroja, kriisejä ja ennakkoluuloja. Jaloilla mennään niiden yli, ilman jalkoja pää ei kulje. Jalat ovat maineenhallintaa, viestintää, elintärkeää työtä sen eteen että sanoma Kristuksesta saisi kuulua. Ruumis tarvitsee jalkoja ja käsiä. Jos maineenhallinnan merkitystä vähätellään, on kuin yritettäisiin kulkea eteenpäin ilman jalkoja. 

Mitä maineenhallinta sitten on? Se ei ensinnäkään ole epäaitoa oman asian oikeaksi todistelua, sellaista, jota ei itsekään usko. Se ei ole oman edun tavoittelua toisen kustannuksella, eikä se tähtää taloudelliseen hyötyyn. Maineenhallinta on tervettä kiinnostusta siitä, mitä kirkko edustaa tämän ajan ihmisille. Se on halua kuunnella ja ottaa todesta sellainenkin kokemus, joka ei ole kirkon kannalta miellyttävä. Se on myös pyrkimystä olla aito ja tosi silloinkin, kun se on vaikeaa. Se on rehellisyyttä olla sellainen kuin on, mutta avoimesti ja vapaasti ymmärtäen, että jokin muukin tapa olla voi olla yhtä hyvä. Se on hyvää ylpeyttä ja iloa omasta rikkaudesta ja vapautta kertoa se muillekin. Se on myös epäonnistumista ja uuden oppimista.

Maineenhallinta on tapa nähdä itsensä osana maailmaa. Vaikka kaikkea ei voi hallita, niin eteenpäin voi aina astua.

Meri-Anna Hintsala 

Kuinka tehtiin sosiaalisen median suuntaviivoja kirkolle

Sosiaalinen media, tuttavallisemmin some, on ihmisten vapaata viestintää toisilleen, useimmiten monelle ystävälle, tutulle tai laajalle yleisölle. Sosiaalinen media on digiteknologian avulla tapahtuvaa yhteydenpitoa ihmisten kesken. Sosiaalisesta mediasta on nopeasti tullut nopein ja tehokkain, mutta vaikeasti hallittava, ihmisten tavoittamisen kanava.

Selkänojaa tarvitaan

Vuonna 2012 jo noin puolet suomalaisista käyttää Facebookia ja monia muita sosiaalisen median palveluita. Somen käyttö älypuhelimella on kasvava trendi. Somen nopean kasvun vuoksi kirkon työntekijät ja kirkon hallinto ovat ilmaisseet kokevansa epävarmuutta sosiaalisen median käytössä. Työntekijöitä on askarruttanut mm. somen käytön turvallisuus, luottamuksellisuuden säilyminen yhteyksissä seurakuntalaisten kanssa sekä työ- ja yksityiselämän entistä suurempi sekoittuminen keskenään.

Kun sosiaalisen median ohjeistusta ryhdyttiin laatimaan, asetettiin tavoitteeksi sellainen ohjeistus, joka tukee ja auttaa seurakuntia ja muita kirkon työyhteisöjä ja yksittäistä työntekijää sosiaalisen median ensiaskelissa. Ohjeistuksen on siis tarkoitus olla eräänlainen selkänoja, jonka avulla yksittäinen työntekijä voi arvioida omaa toimintaansa sosiaalisessa mediassa tai jonka avulla työyhteisö voi suunnitella omaa toimintaansa ja sen tavoitteita.

Ohjeistuksen valmistelua edelsi perusteellinen ja hetkittäin värikäskin keskustelu ohjeiden sävystä ja sitovuudesta. Kirkon perinne kun tarjoaa ohjeistuksen esikuvia kymmenestä käskystä ja käsikirjoista alkaen. Lopulta päädyttiin kutsumaan ohjeistusta ”suuntaviivoiksi”. Suuntaviiva on nuoli, jollainen esiintyy esimerkiksi liikenteenjakajassa. Se ohjaa turvallisen ja parhaan reitin, mutta jättää myös muita suuntia avoimeksi hätätapauksia ja poikkeustilanteita varten.

Talkoistettu tehtävä 

Yksi merkittävimmistä sosiaalisen median tarjoamista mahdollisuuksista on yhteistyön tekeminen sosiaalisen median kautta. Suurikin joukko ihmisiä voi osallistua samaan tehtävään eikä kaikkien tarvitse olla samassa paikassa samaan aikaan. Tätä uutta tapaa päätettiin käyttää suuntaviivojen tekemisessä. Tätä crowdsourcing –nimellä kulkevaa työskentelytapaa päätimme kutsua suomeksi talkoistamiseksi.

Perinteinen tapa olisi ollut perustaa työryhmä keskustelemaan, kirjoittamaan ja markkinoimaan lopputulosta. Talkoistamisessa työ annetaan joukkojen tehtäväksi jossain verkkoympäristössä. Se tarkoittaa, että kuka tahansa voi osallistua sen tekemiseen. Yhteiskehittelyn verkkoalustaksi valittiin suomalainen Purot-wiki.

Koska kirkon työntekijät ovat tottuneet kokoontumaan koulutuspäiviin, päätettiin talkoistamisen tueksi järjestää kolme seminaaripäivää eri puolilla Suomea talvikaudella 2011-2012. Prosessin tueksi pyydettiin sosiaalisen median kouluttaja ja konsultti HartoPönkä Oulusta.

Yhteensä sosiaalisen median ohjeistuksen tekemiseen on osallistui lähes 500 kirkon työntekijää. Seminaareihin tuli paikalle yhteensä yli 200 henkeä ja verkon kautta striimauksen seuraamiseen ja/tai keskusteluun osallistui saman verran. Sen lisäksi wikissä keskusteluihin osallistui monia. Rekisteröityneiden 113 käyttäjän lisäksi useita työntekijöitä osallistui keskusteluun wikissä anonyyminä. Perinteiseen työryhmätyöskentelyyn verrattuna jo ohjeistuksen valmisteluvaiheessa tavoitettiin paljon niitä ihmisiä. Ohjeistuksen valmistelun avoimuus on myös johtanut useisiin koulutuspyyntöihin ja innostanut seurakuntia aloittamaan omien some ohjeistuksien tekemisen.

Valmis ohje antaa tilaa omalle soveltamiselle

Lopullinen ohjeistus muodostuu kolmesta osasta: 1. Lait ja tietoturvaohjeet, 2. Suuntaviivat ja 3. Suosituksia / neuvoja. Ensimmäistä lukua emme voi muokata, toista varmasti muokataan vähitellen sosiaalisen median kehittyessä ja muuttuessa. Kolmas luku pysyköön aina avoimena niin, että sen kautta hyvät ideat ja käytännöt leviävät ja tarttuu innostus. Suuntaviivat löytyvät Sakastin viestintä –osiosta, mutta myös wikin käyttoä jatketaan. Wiki toimii ohjeistuksen kolmannen osion alustana ja työntekijöitä kutsutaan sinne kertomaan kokemuksiaan, kysymään ja yhdessä löytämään vastauksia. Vastuu wikin ylläpidosta ja keskustelun seuraamisesta on Kirkon Tiedotuskeskuksella.

Talkoistamalla löydettiin ne tekijät, joiden vuoksi sosiaalisen median ohjeistusta erityisesti tarvittiin ja valmiit ohjeet heijastelevat niitä ristiriitoja, joiden parissa verkossa työskentelevä työntekijä painii. Hän joutuu arvioimaan yksittäisiä tilanteita avoimuuden ja luottamuksellisuuden näkökulmasta. Työntekijä joutuu jokaisessa julkaisussaan ottamaan huomioon sekä yksittäisen yksilön että yhteisön. Näissä jännitteissä toimiminen tiivistyi neljään kehotukseen, joista tuli ohjeistuksen toisen luvun, varsinaisten suuntaviivojen otsikot. Ne ovat 

• Ole avoin kohtaamisille
• Ole henkilökohtainen
• Ole asiantuntija
• Ole lojaali työyhteisölle 

Terhi Paananen
p.s. Harto Pönkäkin kirjoittin blogissaan kirkon suuntaviivaprosessista.

Me olemme koneita

Kanadalainen kulttuurifilosofi Marshall McLuhan havahdutti maailmaa puolivuosisataa sitten väittämällä, että ihmiskunta on pikkuhiljaa muuttumassa koneeksi. Hänen kuuluisin teesinsä on, että sähköteknologia on ihmisen keskushermoston jatke.

Ihmislajin kehittymisen historia on jakaantumisen ja laajentumisen historiaa. Evoluution myötä tieto on alkanut liikkua yhä hämmästyttävämmällä nopeudella. Maailman luomisesta alkanut hurja kehityskaari on kuljettanut meitä imunesteen, verenkierron ja hermoston kautta aina modernien tietoverkkojen maailmaan, jossa maailmankaikkeus toimii kuten yksi elävä organismi. Me kaikki olemme siis yhtä, niin kuin Jeesus kerran rukoili, halusimmepa sitä tai emme.

Se, että maapallo on kutistunut yhdeksi sykkiväksi organismiksi, muuttaa olennaisesti myös kirkon roolia. Kirkko on lyhyessä ajassa muuttunut tiedonantajan roolista keskustelukumppaniksi. Viimeistään nyt on kirkon työntekijöiden astuttava jakkaralta alas ja suostuttava tasaveroiseen kommunikaatioon ympäröivän maailman kanssa. Kirkon on lisäksi oivallettava, että internet ei ole vain väline oman totuuden esittämiseen, vaan elävä toimintaympäristö, jossa ihmiset kommunikoivat aidosti elämän ja kuoleman kysymyksistä.

Maailman murros on osaltaan myös paluuta alkuseurakunnan aikaan. Apostolit lähtivät jakamaan evankeliumia Kristuksesta ja altistivat itsensä kritiikille. Apostolit eivät keksineet itse evankeliumia, vaan jakoivat uskonsa eväät ympäröivään maailmaan.

Samasta ilmiöstä on kysymys tänäkin päivänä. Useimpien verkkopalvelujen oikeassa yläreunassa on aito evankelioimistyön nappi. Siinä lukee JAA. Aina, kun seurakunnan työntekijä painaa JAA-nappia, hän tekee evankelioimistyötä. Näin tämäkin työmuoto saa aivan uuden sisällön.

Mihin kirkkoa sitten tarvitaan tässä vuorovaikutteisten verkkoyhteisöjen maailmassa? Espoon piispa Tapio Luoma muistutti hiippakuntansa verkkotyön päätösseminaarissa lokakuussa, että vaikka maailma on muuttumassa koneelliseksi, yhteen asiaan ne eivät pysty: monimutkaisiin ihmissuhteisiin. Tähän vedoten piispa Luoma muistutti, että Facebook-ajan kirkko on verkossa rakentamassa ja syventämässä kommunikaatiota, johtamamassa ihmisiä kohti pyhää.

Uuden toimintaympäristön haastaessa kirkon perinteiset työmuodot kasvokkain tapahtuvan kohtaamisen merkitystä ei seurakuntatyössä saisi unohtaa. Asian merkitystä korostaa vanha kompakysymys: Mikä on lääketieteessä osoittautunut korvaamattomaksi keksinnöksi? Vastaus: Toinen ihminen.

Mikko Salmi

asemapäällikkö

Rauhan Asema

Rauhan Asema on Oulun ev. lut seurakuntien hengellisen työn erityispalveluihin keskittyvä digitaalisen viestinnän yksikkö.